Jykia

Ajankohtaista

Aluekehittäminen on mielenkiintoista ja haastavaa


18.10.2018

Sanan määritelmän mukaan aluekehittämisessä on kyse yhden tai useamman toimijan puuttumisesta arvojensa määrittelemistä lähtökohdista tietyn alueen kehityksen kulkuun.

 

Keväällä 2018 Jyväskylän kaupunki, Muuramen kunta ja Jykia Oy päättivät tehdä selvityksen Eteläportin alueen uudeksi kehittämissuunnitelmaksi. Uusi näkemys tarvitaan sillä hyvien kulkuyhteyksien varrella, Jyväskylän ja Muuramen kunnan rajalla jo 1990 -luvulla työpaikka-alueeksi varatut maa-alueet eivät ole lähteneet rakentumaan. Eteläportissa on tällä hetkellä noin 40 ha, keskisuomalaisesta näkökulmasta tasaista maa-aluetta valmiina rakennettavaksi ja alue voi vuosien saatossa vielä kasvaa mm. Muuramen suuntaan noin 30 ha. Alueella toimii Moventas Gears Oy:n tuuliturbiinivaihteita valmistava tehdas ja valtatie 9:llä, alueelle vievän liittymän kohdalla, liikennemäärät ovat noin 26 000 autoa vuorokaudessa.

Mikä tai kuka voisi siis polkaista alueen kehittymisen vauhtiin? 

 

Lue koko juttu etelaportti.fi -sivustolta


Takaisin uutisiin
 

Referenssejämme