Jykia

Ajankohtaista

Tourulaan kaavaillun Rise-kampuksen tapaiset yksiköt ovat olleet hyviä naapureita, miksei myös Jyväskylässä


16.11.2016

Haluamme täsmentää Keskisuomalaisen mielipidepalstalla olleita asioita liittyen Tourulaan suunniteltuun Rise-kampukseen.

 

Rikosseuraamuslaitoksen (Rise), Senaatti-kiinteistöjen, Jykes Kiinteistöjen ja Jyväskylän kaupungin hankkeen tarkoituksena on tarjota palveluita yhdeltä luukulta yhdyskuntaseuraamusasiakkaille ja avovankilassa seuraamuksensa loppuvaihetta suorittaville. Tämä säästää kustannuksia ja tehostaa toimintaa.

 

Rise-kampus muodostuu toimistorakennuksesta, työtilasta ja asumisyksiköstä (avovankila). Henkilökuntaa on noin 40, yhdyskuntaseuraamusasiakkaita käy 10–15 päivässä ja asumisyksikössä on tilat 60 henkilölle.

 

Valmennamme vapauteen

Yksikön tavoitteena on antaa vangille valmiudet sopeutua yhteiskuntaan. Sijoittuminen keskustaan lähelle oppilaitoksia, yrityksiä ja muita viranomaisia mahdollistaa opiskelun ja työssäkäynnin. Tämä estää rikosten uusimista ja syrjäytymistä sekä ohjaa tehokkaasti uuteen elämäntapaan. Näistä syistä Rise keskittää toimintaansa maakuntien keskuskaupunkeihin kuten Jyväskylään.  Yli puolet kampuksen asiakkaista on jyväskyläläisiä.

 

Rise-kampuksen kaltaisista avoyksiköistä lähinaapureina on kokemusta muun muassa Suomenlinnassa ja Laukaassa sekä Oulussa ja Kuopiossa. Koska yksiköiden asiakaskunta on tarkoin valittua ja toiminta hyvin säädeltyä, toiminnasta ei ole ollut häiriöitä naapurustolle.

 

Tourujoen kehitys

Rise-kampukselle kaavailtu alue on kaavoitettu toimistorakennusten kortteliksi. Tourujoen ranta jää puistoalueeksi, ja kampus sijaitsisi lähellä moottoritien ja rautatien rajaamaa aluetta eikä ulotu Tourujoen rantaan. Kampuksesta on tehty sosiaalisten vaikutusten arviointi ja tontista luontoselvitys, eikä näissä ole tullut esille esteitä kampuksen rakentamiselle.

 

Jyväskylän kaupunki on suunnitellut yhdessä asukkaiden kanssa Tourujoen oleskelupuiston. Puisto sijoittuu kansalaistoiminnankeskus Mataran viereen, Tourujoen itärannalle. Lisää aiheesta löytyy kaupungin nettisivuilta.

 

Tiedottamisen avoimuus

Tavoitteenamme on ollut ja on edelleen tiedottaa hankkeen etenemisestä avoimesti ja ajantasaisesti. Tähän mennessä olemme järjestäneet kolme keskustelutilaisuutta alueen asukkaille ja päivitämme hankkeen omille vapauteen.fi –verkkosivuille viimeisimmät tiedot hankkeesta. Kaavoituksesta ja kaikista hankkeeseen liittyvistä asioista on tiedotettu lain edellyttämällä tavalla ja hanke etenee lainmukaisesti.

 

Tuula Tarvainen, johtaja

Jyväskylän yhdyskuntaseuraamustoimisto ja Laukaan vankila

 

Esko Kangaskoski, Aluejohtaja

Senaatti-kiinteistöt 

 

Jukka Kariniemi, va. toimitusjohtaja

Jykes Kiinteistöt Oy


Takaisin uutisiin
 

Referenssejämme