Jykian slogan: tekee tilaa työlle

Jykia rakennuttaa Nammo Lapua Oy:lle tehtaan Jyväskylään

Nammo Lapua Oy kasvattaa Suomessa 155 mm kraanaatinkuorien valmistuskapasiteettia merkittävästi. Pääosa investoinnista kohdistuu kokonaan uuden tykistökranaatinkuoria valmistavaan tehtaaseen. Uusi n. 7 500 m2 tehdas, jonka kokonaisbudjetti on 45 M€, rakennetaan Jyväskylän Seppälänkankaan teollisuusalueelle ja sen on määrä valmistua tuotantokäyttöön alkukesällä 2026. 

Uusi tehdas tulee työllistämään jatkossa 25-30 henkilöä. Investoinneista osa kohdistuu yhtiön Sastamalan toimipisteeseen, jossa valmistusprosesseja uusitaan ja kapasiteettia kasvatetaan. Sastamalaan yhtiö on parhaillaan tekemässä yli 10 M€ edestä investointeja. Investoinnit lisäävät Sastamalassa henkilötarvetta noin 10-15 henkilöllä.

Kilpailukykyinen konsepti Jykian valtti

Jykia Oy valikoitui kiinteistön osalta yhteistyökumppaniksi, koska sillä oli tarjota kilpailukykyinen konsepti. Toisaalta valinnassa vaikutti myös se, että Nammo on rekrytoinut viimeisen kolmen vuoden aikana noin 70 henkilöä Keski-Suomessa ja henkilösaatavuus alueella on ollut hyvä.

Toteutamme hankkeen kumppanuushankkeena, jossa Nammo on vuokralainen ja hankkeen kokonaisvastuu on Jykialla. Suunnittelun ohjausta teemme yhdessä ja yhteinen tavoite on löytää parhaat ratkaisut. On hienoa päästä tekemään yhteistyötä näin merkittävässä hankkeessa, toteaa Jykian toimitusjohtaja Seija Takanen.

Esisopimus vahvistaa Jyväskylän vetovoimaa

Olemme iloisia voidessamme tarjota Nammon uudelle tehtaalle houkuttelevan sijoittumispaikan Jyväskylässä sekä Jykian palveluita hankkeen toteuttamiseksi. Tytäryhtiöllämme Jykialla on vahva kokemus puolustusalan teollisten kiinteistöjen rakennuttamisesta, omistamisesta sekä ylläpidosta. Puolustusteollisuus on Jyväskylässä vahva painopistealue ja meiltä löytyy myös osaavaa työvoimaa Nammon tarpeisiin. Tämä investointi on hieno osoitus Jyväskylän vahvasta vetovoimasta, sanoo kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Nammo on kansainvälinen ilmailu- ja puolustusalan yritys, jonka pääkonttori on Norjassa. Yhtiö toimii 11 maassa, työntekijöitä on yli 3 100 ja tuotantolaitoksia 27. Nammo on nykyään yksi maailman johtavista erikoisammusten ja rakettimoottorien toimittajista sekä sotilas- että siviiliasiakkaille. Yhtiö työllistää Suomessa noin 450 henkilöä.

Lisätietoja:

Nammo Lapua Oy

Raimo Helasmäki, toimitusjohtaja

050 311 1070

Ilkka Heikkilä, paikallisjohtaja

040 866 9145

Jykia Oy

Seija Takanen, toimitusjohtaja,

040 519 5732

seija.takanen@jykia.fi

JAA TÄMÄ ARTIKKELI

TIlaa Jykian uutiskirje

Lähetämme uutiskirjeen muutaman kerran vuodessa.

popup-cutout.png