Jyväskylän seudun kiinteistökehitysyhtiö Jykia on liittynyt mukaan Muurame Business Labin kehittäjäkumppanuusverkostoon. Jykian mukanaolo vahvistaa verkoston kykyä tukea yritysten kasvua, investointeja ja sijoittumista Muurameen erityisesti toimitilaratkaisujen näkökulmasta.
Yhteistyössä yritysten hyväksi
Jykia tarjoaa yrityksille tuotanto-, logistiikka- ja toimistotiloja eri kasvuvaiheisiin. Yhtiö rakennuttaa ja vuokraa tiloja sekä auttaa yrityksiä toimitila-asioissa tontin etsinnästä rakentamiseen asti. Tarvittaessa tilat voidaan saneerata tai rakennuttaa täysin uuden tarpeen mukaan tiiviissä yhteistyössä yrityksen kanssa. Toiminnan lähtökohtana on yrityksen liiketoiminnan ja tulevien kasvutavoitteiden ymmärtäminen.
Yhteistyö alkaa usein toimitilaselvityksestä, joka toimii päätöksenteon tukena. Selvitys kootaan aina yrityskohtaisesti ja se perustuu yrityksen omiin vastauksiin ja tarpeisiin. Lopputuloksena syntyy selkeä kokonaiskuva eri vaihtoehdoista, kustannuksista ja aikatauluista. Toimitilaselvitys jää yrityksen käyttöön, vaikka jatkoyhteistyötä Jykian kanssa ei syntyisikään.
Jykialla on tarjota yrityksille useita omistus- ja rahoitusvaihtoehtoja. Yritys voi valita vuokrauksen, omistamisen tai niin sanotun välimallin, jossa yritys toimii aluksi vuokralaisena ja myöhemmin lunastaa tilan omakseen. Uudet toimitilat voidaan toteuttaa Jykian omistukseen tai yhteisomisteisena kiinteistöosakeyhtiönä. Eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet käydään huolellisesti läpi yrityksen näkökulmasta, jotta ratkaisu tukee taloudellisesti kestävää kasvua.
Jykia toimii avoimesti ja luottamuksellisesti aina yrityksen etua ajatellen. Se tarjoaa yrityksille vaihtoehtoja ja etenee valitun ratkaisun mukaisesti. Jykian omistavat Jyväskylän kaupunki yhdessä Laukaan ja Muuramen kuntien kanssa, mikä tukee seudullista elinvoiman kehittämistä.
Yhtiöllä on vahva kokemus toimitilahankkeista. Referensseihin kuuluvat muun muassa Kuljetusliike Ville Silvastin yhteisomisteinen kiinteistöosakeyhtiö ja sen lunastus, DBSantasalon uusi tuotantolaitos, Spinnovan tuotantolaitos ja laboratorio sekä Nammolle toteutettu puolustusteollisuuden tuotantolaitos.
Muurame Business Lab tukee yritysten kasvua ja uudistumista
Muurame Business Lab on yritysten, kehittäjäkumppaneiden ja kunnan yhteinen verkosto, jonka tavoitteena on edistää yritysten kasvua, uudistumista ja sijoittumista Muurameen. Business Lab kokoaa yhteen asiantuntijuutta, palveluja ja kehitysympäristöjä, joiden avulla yrityksille tarjotaan käytännönläheisiä ja ennakoivia ratkaisuja.
Verkosto tukee yrityksiä esimerkiksi liiketoiminnan kehittämisessä, investointien valmistelussa, toimitilaratkaisuissa, rahoituspoluissa sekä yhteistyön ja pilotointien käynnistämisessä. Tavoitteena on tehdä yritysten kehittymisestä sujuvaa, joustavaa ja vaikuttavaa sekä vahvistaa Muuramen elinvoimaa pitkällä aikavälillä.
Jykian liittyminen mukaan kehittäjäkumppanuusverkostoon vahvistaa Business Labin kykyä vastata erityisesti kasvavien ja investoivien yritysten tarpeisiin ja tukee Muuramea entistä houkuttelevampana yritysympäristönä.
