vitapoliksen päärakennus

Kinkomaan Vitapoliksen päärakennus myytiin

Jykian, Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Muuramen omistama KOy Kinkomaan Vitapolis on myynyt Vitapoliksessa sijaitsevan sairaalan päärakennuksen Ahosen Palvelut Oy:lle. Päärakennus on valmistunut tuberkuloosiparantolaksi vuonna 1930. Rakennuksessa on kuusi kerrosta ja noin 10 000 neliötä. Tiloissa on toiminut mm. Keski-Suomen keskussairaalan osastoja, apuvälinekeskus ja toimii yhä Norlandian päiväkoti.

94-vuotias rakennus on nähnyt paljon

Päärakennus on ollut kehityskohteena vuodesta 2008 ja vuosien varrella siihen on suunniteltu monenlaista toimintaa asumisesta hotelliin ja kylpylään. Kehitysideoita on viety eteenpäin, mutta lopulta on jouduttu toteamaan, että aika on ajanut näin massiivisen kiinteistön ohi eikä sillä nykypäivänä ole enää käyttöä. Suunnitelmista ei ole saatu taloudellisesti kannattavaa yhtälöä eikä ole löytynyt ostajaa, joka olisi tuonut kiinteistöön uutta toimintaa. Rakennuksen suojelu purettiin ja kaavamuutos vahvistui keväällä 2023. Rakennus on ollut sairaalakäytössä vielä 2000-luvulla ja saneerattu sen ajan tarpeisiin ja vanhat, suojelemisen arvoiset yksityiskohdat ovat korjausten ja muutosten yhteydessä pääosin hävinneet.

– Kaikki kivet rakennuksen kehittämiseksi ja säilyttämiseksi on käännetty. On todettava, että purkaminen on ehkä ainoa keino saada alueen kehittämistä eteenpäin. Toki rakennuksen tulevaisuudesta päättää sen uusi omistaja, sanoo KOY Kinkomaan Vitapoliksen toimitusjohtaja Seija Takanen.

Päärakennuksen tulevaisuus

– Koska rakennuksen kunto on tehdyissä tutkimuksissa todettu huonoksi, korjaamista ei pidetä mahdollisena vaihtoehtona, kertoo Ahosen toimitusjohtaja Joona Ahonen.

– Alustavissa suunnitelmissa purkutöiden aloitusta on suunniteltu loppuvuoteen 2024. Purkulupa on voimassa vuoden 2026 syksyyn ja rakennus on tarkoitus purkaa siihen mennessä, jatkaa Ahonen.

Purkamisen jälkeen uuden rakentamisesta tontille ei ole vielä aikataulua. Kaavan mukaan tontti on asuinkerrostalojen sekä yleisten rakennusten korttelialue. Kauppaan kuuluu myös päärakennuksen edustan nurmikenttä ja se tulee kaavan mukaisesti säilymään ennallaan.

Vitapoliksen alue kehittyy edelleen

Alueelta on viimeisimmäksi myyty alun perin ylilääkärille rakennettu asuintalo sekä alilääkärin ja taloudenhoitajan asuintalo. Päärakennuksessa on ainoana toimijana ollut viime aikoina päiväkoti. Alueen hallinnoinnista ja kehittämisestä vastaa Jykia.

– Olemme keskustelleet päiväkodin kanssa vaihtoehtoisesta sijainnista alueella. Alueella on myynnissä niin päiväkodille kuin hoivallekin sopivia tontteja. Myös rivitalotontteja sekä kerrostalotontteja löytyy rakennusvalmiina. Toivottavasti saamme kertoa myöhemmin tänä vuonna lisää hyviä uutisia, jatkaa Takanen. 

Lisätietoja:

Seija Takanen

toimitusjohtaja

040 519 5732

seija.takanen@jykia.fi

Joona Ahonen

toimitusjohtaja

0400 743 892

joona.ahonen@ahosen.fi

JAA TÄMÄ ARTIKKELI

TIlaa Jykian uutiskirje

Lähetämme uutiskirjeen muutaman kerran vuodessa.

popup-cutout.png