Jykia Oy rakennuttaa Nammo Lapua Oy:lle Jyväskylän Seppälänkankaalle tykistökranaatinkuoria valmistavan tehtaan. Uuden noin 7 300 m² tehtaan rakennustyöt valmistuvat vuoden 2025 loppuun mennessä. Hankkeen investointiarvo on kokonaisuudessaan noin 45 M€.
Nammo tutki eri vaihtoehtoja uuden tykistökranaatinkuoria valmistavan tehtaan sijaintipaikaksi. Lopulta työvoiman saatavuus ja Jykian tarjoama toteutusmalli ratkaisivat hankkeen saamisen Jyväskylään.
”Uuden tehtaan sijoittumiseen vaikuttivat mm. työvoiman saatavuus ja se, että Jykialla oli esittää kokonaisvaltaisesti kilpailukykyinen toteutusmalli tehdasrakennuksen toteutukseen liittyen. Jykialla oli myös esittää useita hyviä vaihtoehtoja tehtaan sijoituspaikaksi. Nammo on rekrytoinut viimeisen kolmen vuoden aikana noin 75 henkilöä Keski-Suomeen ja osaavan henkilöstön saatavuus alueella on ollut hyvä. Tämä tuki osaltaan päätöstä sijoittaa tehdas Jyväskylään”, toteaa Nammo Lapua Vihtavuoren yksikön paikallisjohtaja Ilkka Heikkilä.
”Jykia tarjoaa aina asiakkaalle osallistavan ja räätälöidyn toteuttamisprosessin. Se on vahvuutemme. Nammo vuokraa käyttöönsä Jykialta uudenaikaisen ja täysin heidän tarpeisiinsa suunnitellun tehdasrakennuksen pitkällä vuokrasopimuksella”, kertoo Jykian toimitusjohtaja Seija Takanen.
Rakentaminen projektinjohtourakkana
Jykia kilpailutti rakentamisen projektinjohtourakkana ja Jykian hallitus teki investointi- ja rakentamispäätöksen 17.12.2024.
Hankkeen arkkitehti- ja pääsuunnittelijana toimii Arkkitehtipalvelu Oy ja rakenne- sekä LVIAS-suunnittelijana Sweco Finland Oy.
Tuotantolaitos nousee Seppälänkankaalle
Uudelle tuotantolaitokselle löytyi useita sopivia sijaintipaikkoja. Tontti Läntisellä Seppälänkankaalla osoittautui kuitenkin suunnitteluprosessin aikana parhaaksi vaihtoehdoksi.
”Suunnitteluaikataulu on ollut nopea. Nammon päätös toimintojen sijoittamisesta Jyväskylään saatiin kesällä ja suunnittelutyö on edennyt sekä tehtaan layoutin osalta että rakennuksen teknisen suunnittelun osalta erittäin hyvin. Rakentaminen päästään aloittamaan aikataulun mukaisesti heti vuoden 2025 alusta ja Nammo pääsee tekemään omia asennuksiaan vuoden lopussa”, kertoo Takanen.
Tuotantokäyttöön tehdas saadaan kesään 2026 mennessä ja se tulee työllistämään noin 30 henkilöä.
”Hienoa, että hanke toteutuu Jyväskylään ja on edennyt tähän vaiheeseen ripeästi. Hanke vahvistaa Jyväskylän roolia puolustusteollisuudessa. Tämä on luottamuksen osoitus jyväskyläläiselle osaamiselle”, toteaa Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.
”Olemme erittäin tyytyväisiä Jykian kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Olemme vakuuttuneita, että saamme yhdessä toteutettua hankkeen tiukan aikataulun mukaisesti. Uusi tehdas on merkittävä osa Nammon toteuttamaa investointiohjelmaa Suomessa”, kertoo Raimo Helasmäki, Nammo Lapua Oy:n toimitusjohtaja.
Ympäristövastuullisuus huomioitu
Tehtaan prosessit tarvitsevat sähköä ja päästöjen vähentämiseksi tehdas tulee käyttämään hiilidioksidivapaata sähköä. Tehdas tulee lisäksi hyödyntämään valmistuksessa syntyvää hukkalämpöä tehtaan lämmityksessä.
Lisätietoja:
Seija Takanen, toimitusjohtaja Jykia Oy
040 519 5732, seija.takanen@jykia.fi
Ilkka Heikkilä, paikallisjohtaja Nammo Lapua Vihtavuoren yksikkö
040 866 9145, ilkka.heikkila@nammo.com
Nammo on kansainvälinen ilmailu- ja puolustusalan yritys, jonka pääkonttori on Norjassa. Yhtiö toimii 11 maassa, työntekijöitä on yli 3 500 ja tuotantolaitoksia 27. Nammo on nykyään yksi maailman johtavista erikoisammusten ja rakettimoottorien toimittajista sekä sotilas- että siviiliasiakkaille. Yhtiö työllistää Suomessa noin 500 henkilöä.
Jykia on Jyväskylän, Muuramen ja Laukaan omistama kiinteistökehitysyhtiö.