Tuotantotilat nosturin asennus

Moventas

Moventaksen tuotantolaitos

Moventas Gears Oy on suomalainen yhtiö ja yksi maailman suurimmista tuuliturbiinivaihteiden valmistajista. Moventas on Jykian pitkäaikainen vuokralainen ja yhteistyökumppani. Viimeisin yhteisponnistus oli vuonna 2018 rakennettu laajennus tuotantotilan yhteyteen Eteläporttiin. Kiinteistö on Jykia Oy:n omistuksessa, jossa Moventas Gears on vuokralaisena.

Uusi kokoonpanohalli sekä koeajokenttä poistivat pullonkaulan tuotannosta. Tehtaan käynnistyttyä Moventas on pystynyt vastaamaan kasvavaan kysyntään ja takaamaan virheettömät tuotetoimitukset asiakkaille.

”Jykia oli luonnollinen valinta, koska he rakennuttivat myös alkuperäisen tehtaan vuonna 2009 ja yhteistyö heidän kanssaan on sujunut saumattomasti”

Moventas Gears oy:n toimitusjohtaja Arto Lahtela

”Moventaksen laajentaminen Jyväskylässä on elinkeinopoliittisesti tärkeä asia. Olemme tyytyväisiä saadessamme olla mukana takaamassa uusien työpaikkojen syntymistä Jyväskylän seudulle”, kertoo toimitusjohtaja Seija Takanen Jykia Oy:stä.

”Olemme palkanneet kymmeniä ihmisiä ennakoiden laajennuksen tuomia resurssitarpeita. Alihankkijakunnalle tämä on myös erittäin merkittävä ja työllistävä hanke. Moventas toimii laajalti yhteistyössä Jyväskylän alueen konepajateollisuuden yritysten kanssa”, jatkaa Lahtela.

Moventaksen tuotantolaitos sijaitsee Eteläportissa. Eteläporttiin kehitetään uudenlainen digitaalinen teollisuusalue, jonka tarkoituksena on tarjota yrityksille uudenlaisia palveluita ja yhteistyömuotoja liiketoimintojensa tueksi.

JAA TÄMÄ ARTIKKELI

TIlaa Jykian uutiskirje

Lähetämme uutiskirjeen muutaman kerran vuodessa.

popup-cutout.png