Toimitilojen kehittäminen

Kiinteistökehityspäällikkö Kari Sensio

Energiatehokkuus tuo säästöjä ympäristön ja asiakkaan hyväksi

Jykia pitää tiivistä yhteyttä vuokralaisiinsa ja tekee vuosittain kiinteistökatselmukset, joissa käydään läpi mahdollisia kunnossapito- ja korjaustoimenpiteitä. 3. Logistiikkarykmentin esikunta Tikkakoskella halusi selvittää mahdollisuuksia parantaa tilojensa sisäilmaolosuhteita ja energiatehokkuutta. Taustalla oli myös halu pienentää lämpö- ja sähköenergian kustannuksia. Yhdessä vuokralaisen kanssa käynnistimme neljän vuoden pituisen kehittämishankkeen, jonka aikana uusittiin noin 20 vuotta vanhaa talotekniikkaa ja valaistus …

Energiatehokkuus tuo säästöjä ympäristön ja asiakkaan hyväksi Lue lisää »

Kivääritehtaan toimitila

Kahdeksan vuotta Kivääritehtaalla viihtynyt Tilivilliina haluaa kasvaa

Tilivilliina on taloushallinnon palveluita pienille ja keskisuurille yrityksille tarjoava tilitoimisto, jonka toimitilat sijaitsevat Tourulan Kivääritehtaalla. ”Tilivilliina on syntynyt 1.7.2007, joten kesällä tulee 14 vuotta täyteen”, kertoo Tilivilliinan toimitusjohtaja Eija Harjula. Kahdeksan vuotta Tilivilliinan toimitilat ovat sijainneet Asekadulla Jyväskylän Tourulassa. Neljässätoista vuodessa Tilivilliina on kasvanut viisi henkeä työllistäväksi yritykseksi ja kasvusuunta on edelleen ylöspäin. ”Haluamme pysyä …

Kahdeksan vuotta Kivääritehtaalla viihtynyt Tilivilliina haluaa kasvaa Lue lisää »

DGC aula

Tervetuloa tutustumaan Digi and Game Centeriin virtuaalisesti!

Etsitkö toimitilaa mistä löytyy mm: yhteistiloja missä verkostoitua muiden toimijoiden kanssa, neuvotteluhuoneita, coworking-alue, puhelinkoppeja rauhalliseen työskentelyyn. Digi and Game Centerissä Jyväskylän Matarankadulla on vuokrattavana huoneita tai työpöytiä. Kumpaa sinä tarvitset? Tässä tulee tilojen ehdottomat helmet: Digi and Game Centeristä löytyvät studio/XR Center ja gamepit/eSports space! Klikkaa nyt jo peremmälle!

Digi and Game Center

Peliosuuskunta Expa ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK toimivat primusmoottoreina peli- ja digikeskuksen perustamisessa Jyväskylään. Heillä oli ”sisäpiirin” tietoa Digi and Game Centerin tarpeellisuudesta. Jykia lähti mukaan kartoittamaan toimitiloja ja pian alkoikin tapahtumaan. Ideasta toteutukseen meni vain muutama kuukausi. Digi and Game Centerin tavoite on tarjota yhteisöllinen ja matalan kynnyksen paikka yrityksille, tutkijoille, opiskelijoille ja opettajille peliliiketoiminnan …

Digi and Game Center Lue lisää »

Yrityspuistot

Olemme kehittäneet Jyväskylän keskustan kiinteistöistä toimivia yrityspuistoja.

TIlaa Jykian uutiskirje

Lähetämme uutiskirjeen muutaman kerran vuodessa.

popup-cutout.png