Siparilan toimitusjohtaja Juha Sojakka

Siparila osti Jykialta kiinteistön Vihtavuoresta ja laajentaa toimintaansa

Siparila Oy perustaa kuudennen tehtaan Suomeen ostamalla Jykia Oy:ltä 4000m2 kiinteistön Laukaan Vihtavuoresta. Uudessa yksikössä tullaan valmistamaan pitkälle jalostettuja ulkoverhoustuotteita. Myös valmiiden ulkoverhoustuotteiden jakelua tullaan hoitamaan Laukaasta käsin. Investoinnin arvo ensimmäisessä vaiheessa on yli 3 miljoonaa euroa. Se käsittää koneiden ja laitteiden lisäksi myös varastorakennuksien rakentamista.

Kasvun mahdollistava kauppa

Investoinnilla varmistetaan yhtiön kasvu, sillä tällä hetkellä varsinkin ulkotuotteissa yrityksen kapasiteetti on täydessä käytössä. Strategian mukaisesti Siparila tähtää 15-20% vuosittaiseen kasvuun seuraavan kolmen vuoden aikana. Tämän kasvun mahdollistaa suurelta osin Laukaan uusi yksikkö. Sijoittuminen Laukaaseen lisää alueen elinvoimaa ja tuo kaivattuja työpaikkoja alueelle. Toiminta Laukaassa alkaa vuoden 2021 lopussa ja ensimmäisenä toimintavuonna sen osuus liikevaihdosta tulee olemaan noin 10 miljoonaa euroa. Yksikkö työllistää heti alkuun 10-15 henkilöä ja tarve tulee kasvamaan tulevaisuudessa noin 30 henkilöön.

”Etsimme sopivia laajennussuuntia ympäri Suomea. Jykian yhteydenotto sai meidät pohtimaan sijoittumista Laukaaseen, ja lopulta kaikki palaset loksahtivat kohdilleen. Saimme tarkoituksiimme sopivan kiinteistön hyvältä etäisyydeltä suhteessa nykyisiin tiloihin Vaajakoskella. Tuotantoa tehdään Vaajakoskella, josta tuotteet kuljetetaan lopputyöstöä ja varastointia varten Laukaaseen”, kertoo Siparilan toimitusjohtaja Juha Sojakka.

Vihtavuoren kiinteistössä on toiminut aiemmin muun muassa konepajayritys ja viimeisimpänä Metsä Fibre.

”Olemme tyytyväisiä, että saimme Vihtavuoreen uuden omistajan. Etsimme kiinteistölle omistajaa, joka olisi kasvuhakuinen ja toisi alueelle uusia työpaikkoja. Toivotamme Siparilalle loistavaa tulevaisuutta Vihtavuoressa”, sanoo toimitusjohtaja Seija Takanen Jykialta.

Siparila on puualan yritys, joka työllistää 170 puualan ja pintakäsittelyn ammattilaista Vaajakoskella, Myllykoskella, Teuvalla, Parkanossa ja Kajaanissa. Siparilan valmistaa muun muassa ulkoverhous- ja sisustuspaneeleita jälleenmyyjille ja rakennusteollisuuteen. Siparilan puisilla rakentamisen pintamateriaaleilla on kysyntää maailmalla. Yhtiön liikevaihto tuleekin kasvamaan noin 55 miljoonaan euroon vuonna 2021.

”Siparila Oy perustettiin Vaajakoskelle vuonna 2003. Vaajakoski on yhä yhtiön suurin toimipaikka, mutta siellä toimintaa ei enää voida laajentaa entisestään rajallisen tontin vuoksi. Laukaan Vihtavuori on lähellä, vain 17 kilometrin etäisyydellä. Yhdessä, muiden yksiköidemme lisäksi, Laukaa ja Vaajakoski tulevat mahdollistamaan Siparilan tulevaisuuden kasvun”, summaa Sojakka.

JAA TÄMÄ ARTIKKELI

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email