Havainnekuva

Spinnovan, Suzanon ja Jykian yhteisinvestointi Jyväskylän Eteläporttiin

Jykia rakennuttaa Jyväskylän Eteläporttiin tehtaan tekstiilikuituyhtiö Spinnovalle. Rakentaminen alkaa syksyllä 2021 ja tuotanto tehtaassa käynnistyy vuoden 2022 lopussa. Hanke on Jykian, Spinnovan ja Suzanon yhteisinvestointi.

Jyväskylän eteläpuolella sijaitsevalle, kehittyvälle Eteläportin teollisuusalueelle rakennettavan kiinteistön pinta-ala on noin 11 500 m², joka muodostuu noin 9 500 m² tuotantohalleista ja noin 2 000 m² toimisto- ja laboratorio-osasta. Rakentaminen käynnistyy kesällä 2021 ja tehdas valmistuu vuoden 2022 lopussa. Kokonaisinvestointi on noin 50 miljoonaa euroa, josta Jykian osuus on noin 20 miljoonaa euroa.

Rakennukseen sijoittuvat Spinnovan ja Suzanon yhteisyritys Woodspin Oy:n kuitulaitos, Spinnovan strategisen kumppanin, selluyhtiö Suzanon, jauhatuslaitos sekä Spinnovan tuotekehityksen toiminnot. Woodspin Oy vuokraa tilat Jykialta.

– Suunnittelu on hyvässä vauhdissa, ja olemme onnistuneet saamaan erinomaisen ammattilaiskokoonpanon hankkeen suunnittelijoiksi. Jykia Oy rakennuttaa ja johtaa projektia alusta loppuun. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtipalvelu Oy, rakennesuunnittelusta Vahanen Jyväskylä Oy ja LVISA-suunnittelu on Elomatic Oy:n vastuulla. Hankkeen urakoitsijat valitaan touko-kesäkuussa 2021 järjestettävässä urakkakilpailussa, kertoo Jykian toimitusjohtaja Seija Takanen.

Uusi tehdashanke sijoittuu Eteläporttiin Jykian aiemmin rakennuttaman Moventaksen tuuliturbiinivaihteita valmistavan tuotantolaitoksen ja rakenteilla olevan DB Santasalon teollisuusvaihdetehtaan väliin.

Puhdas ja energiatehokas laitos

– Tästä tulee poikkeuksellisen puhdas ja energiatehokas laitos, joka toimii uusiutuvalla energialla ja talteen otetulla lämpöenergialla, lisäksi tehdas tuottaa energiaa takaisin kaukolämpöverkkoon. Prosessimme ainoa sivuvirta on vesihöyry, joka johdetaan pääosin takaisin prosessiin, kertoo Spinnovan toimitusjohtaja ja toinen perustaja Janne Poranen.

– Spinnovan hanke on Jykialle todella merkittävä. Olemme ylpeinä mukana hankkeessa, joka tukee kestävää kehitystä ja vastuullisuutta. On poikkeuksellista, että kaksi merkittävää teollisuuden hanketta on meillä yhtä aikaa rakenteilla, jatkaa Takanen.

Tehtaassa valmistetaan SPINNOVA®-kuitua, joka on ekologinen, ilman liuottamista tai haitallisia kemikaaleja valmistettu kuitu.

– Tämä on tärkeä askel sekä meille, Suzanolle että alueelle. Ekologisuus ja kestävä kehitys ovat tärkeitä arvoja tekstiiliteollisuuden yrityksille ja heidän asiakkailleen, ja tämän tehtaan myötä pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään, Poranen toteaa.

Kuitu valmistetaan brasilialaisen Suzanon jauhamasta mikrofibrilloidusta selluloosasta. Suzano on maailman suurin puusellun tuottaja, joka valmistaa yli 11 miljoonaa tonnia FSC-sertifioitua sellua vuodessa.

Uudet investoinnit tuovat työtä alueelle

– Tehdashankkeen rakentamisen aikainen työllisyysvaikutus on merkittävä, jopa yli 400 henkilötyövuotta. Toiminnan aikaiset työllisyysvaikutukset ja välilliset työpaikat mukaan laskettaessa hanke tuo työtä jatkossa jopa 550 henkilötyövuotta, summaa Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

– Suzanon, Spinnovan ja Jykian investointi kertoo samaa tärkeää viestiä: Jyväskylään kannattaa sijoittaa ja sijoittua. Lisäksi asiakkaiden ja yritysten vastuullisuus ympäristöstä on kasvava trendi ja siinä kehityksessä Jyväskylä haluaa olla mukana, jatkaa Koivisto.

Lisätietoja:

Seija Takanen, toimitusjohtaja

040 519 5732

seija.takanen@jykia.fi

Janne Poranen, toimitusjohtaja

0400 138 711

janne.poranen@spinnova.fi

JAA TÄMÄ ARTIKKELI

TIlaa Jykian uutiskirje

Lähetämme uutiskirjeen muutaman kerran vuodessa.

popup-cutout.png