Woodspinin maailmanluokan kuitutehdas harjakorkeudessa Jyväskylän Eteläportissa

Jykia rakennuttaa ja SRV rakentaa tehtaan materiaali-innovaatioyhtiö Spinnovan ja selluyhtiö Suzanon yhteisyritykselle, Woodspin Oy:lle. Jyväskylän eteläpuolella sijaitsevalle Eteläportin teollisuusalueelle rakentuvassa tehtaassa valmistetaan tulevaisuudessa kuitua selluloosasta tekstiiliteollisuuden tarpeisiin. Samassa kiinteistössä tulee toimimaan myös Suzano Finland Oy:n MFC-jauhatuslaitos sekä Spinnovan pääkonttori ja osa tuotekehitystoiminnoista.

SRV käynnisti rakennustyöt Woodspinin kuitutehtaan työmaalla elokuussa 2021. Elementtirungon asennus aloitettiin syys-lokakuun vaihteessa. Kiinteistön pinta-ala on noin 11 500 m², joka muodostuu noin 9 500 m² tuotantohalleista ja noin 2 000 m² toimisto- ja laboratorio-osasta. Tehtaan tuotantotilat ovat valmiita teknologiatoimituksen asennuksen aloittamiseen kesän lopussa, ja tehdas on toimintavalmis vuoden 2022 lopussa.

– Haluan jo tässä vaiheessa kiittää hankkeen kaikkia osapuolia erinomaisesta yhteistyöstä, ja erityisesti pääurakoitsija SRV:tä, joka on runsaslumisesta talvesta huolimatta edennyt rakentamisessa aikataulun mukaisesti. Tämä on hieno päivä meille kaikille, toteaa Spinnovan toimitusjohtaja ja toinen perustaja Janne Poranen.

– Toteutamme ilolla ja ylpeydellä Jyväskylään uuden kuitutehtaan. Hanke sopii erinomaisesti myös meidän uuteen strategiaamme – erityispaino hankkeessa on nimenomaan kestävillä, elinkaariviisailla energiaratkaisuilla, joiden suunnittelussa on ollut hienoa olla mukana, sanoo SRV:n Alueyksiköiden johtaja Henri Sulankivi.

Spinnovan tuotantoprosessissa syntyvä lämpö otetaan talteen, ja Spinnova on kehittänyt yhteistyössä Alvan kanssa ympäristöystävällisen ratkaisun hukkalämmön jatkokäyttöön kaukolämpöverkossa.

Ekologista kuitua maailman tekstiilimarkkinoille

Tehtaassa valmistetaan SPINNOVA®-kuitua, joka on ekologinen, ilman liuottamista tai haitallisia kemikaaleja valmistettu kuitu. Patentoitu SPINNOVA®-kuitu ei tuota yhtään jätettä, sivuvirtoja tai mikromuovia, ja sen aiheuttamat CO2-päästöt ja vedenkäyttö ovat minimaaliset. SPINNOVA®-materiaalit ovat nopeasti biohajoavia ja täysin kierrätettäviä.

Eteläporttiin valmistuva tehdas on Spinnovan tärkein prioriteetti tänä vuonna. Hanke on tärkeä myös Woodspin-kumppani Suzanolle, joka alkaa uuden tehtaan myötä jauhaa paikallisesti Jyväskylässä mikrofibrilloitua selluloosaa, SPINNOVA®-kuidun pääraaka-ainetta.

– Tämä tehdas on hieno alku yhteiselle sitoumuksellemme Suzanon kanssa: saavuttaa miljoonan tonnin SPINNOVA®-kuidun vuosittainen tuotantokapasiteetti 10–12 vuoden kuluessa. Mainitsemisen arvoista on myös, että Suzanon paikallinen jauhatuslaitos on sen kaikkien aikojen ensimmäinen investointi Brasilian ulkopuolelle, toteaa Janne Poranen.

Hankkeen kokonaisarvo on noin 50 miljoonaa euroa

– Tämä on haastava hanke, joka edellyttää täydellistä yhteistyötä kaikkien osapuolien välillä. Haasteita tuovat erittäin tiukka aikataulu ja se, että samanaikaisesti rakennustyön aikana tehdään myös tuotannon suunnittelua, kertoo Jykian toimitusjohtaja Seija Takanen.

Hankkeen kokonaisarvo on noin 50 miljoonaa euroa sisältäen Woodspinin ja Suzanon investoinnit laitteisiin.

– Keväällä 2020 Jykia aloitti neuvottelut Spinnovan kanssa teollisen mittakaavan tuotantolaitoksen rakentamisesta Jyväskylään. Tehtaan koko ja sijainti olivat tuolloin vielä hieman auki. Esisopimus tehdashankkeen toteuttamisesta allekirjoitettiin syyskuussa 2020 ja investointipäätöksen Jykia teki heinäkuussa 2021. Nyt voimme tyytyväisinä todeta rakentamisen olevan hyvässä vauhdissa ja valmistumisen häämöttävän loppuvuodesta, jatkaa Takanen.

Lisätietoja:  Henri Sulankivi, johtaja, Alueyksiköt, SRV, 040 820 7228, henri.sulankivi@srv.fi
Seija Takanen, toimitusjohtaja, Jykia, 040 519 5732, seija.takanen@jykia.fi
Janne Poranen, toimitusjohtaja, Spinnova, 0400 138 711, janne.poranen@spinnova.fi

JAA TÄMÄ ARTIKKELI

TIlaa Jykian uutiskirje

Lähetämme uutiskirjeen muutaman kerran vuodessa.

popup-cutout.png