Silvasti

Silvasti – tontin etsinnästä avaimet käteen -toimitus

Toimitilojen rakennuttaminen

Silvasti aloitti vaihtoehtojen tarkastelun jo viisi vuotta sitten. Asiat alkoivat etenemään vauhdilla, kun Jykia sai vihiä hankkeesta. Jykia tutki Silvastin puolesta vaihtoehtoiset toteutustavat. Parhaaseen lopputulokseen päädyttiin, kun Jykia etsi sopivan tontin ja rakentajan. Kaikki tämä tietysti tiiviissä yhteistyössä Silvastin kanssa.

”Kiitokset Jykialle projektin ammattitaitoisesta toteuttamisesta. Meillä Silvastin kuljetusliikkeellä on takana viime vuodelta historian kiireisin vuosi. Voin jälkeenpäin todeta, että meillä ei olisi viime aikoina ollut  mitään mahdollisuuksia viedä moista projektia läpi omilla resursseillamme. Olemme pystyneet projektin aikana keskittymään ydin liiketoimintaamme”, toimitusjohtaja Ville Silvasti harjannostajaisissa.

Pohjoismaiden suurin raskaiden ja ylipitkien kuljetusten erikoisosaaja Kuljetusliike Ville Silvasti ja kiinteistökehittäjä Jykia allekirjoittivat urakkasopimuksen ajoneuvokeskuksen rakentamisesta Seppälänkankaalle Jyväskylään. Rakentaminen alkoi keväällä 2019 ja 6 M€ arvoisen hankkeen valmistuminen kesti vuoden. Harjannostajaisia vietettiin tammikuussa 2020.

Erikoiskokoinen terminaali

Uuteen ajoneuvokeskukseen mahtuu ajamaan pitkän nykyaikaisen perävaunun. Terminaali tulee olemaan 43 metriä syvä ja mahdollistaa siten monipuolisesti koko kaluston huollon.

”Aiemmin emme pystyneet huoltamaan erikoispitkiä perävaunuja huoltohallissamme ja tämän hankkeen myötä ratkaistiin tämäkin haaste”, kertoo toimitusjohtaja Ville Silvasti.

”Uudet toimitilat on suunniteltu kaikilta osin nykyaikaisiksi, myös toimisto-osan suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota työviihtyvyyteen. Iso osa asiakastyöstämme liittyy kuljetusten suunnitteluun ja nyt saamme asianmukaiset tilat myös tälle työlle. Työn teho ja tuottavuus kasvaa, kun pääsemme työskentelemään juuri meitä varten suunnitelluissa tiloissa”, jatkaa Ville.

”Olemme kuunnelleet herkällä korvalla Silvastin tarpeita. Tarvekartoituksen pohjalta hioimme suunnitelmat valmiiksi ja valitsimme hankkeen urakoitsijat. Jykian valvonnassa olemme varmistaneet rakennustöiden etenemisen ja työn laadun toteutumisen sovitun mukaisesti”, kertoo Jykian toimitusjohtaja Seija Takanen.

Yhteinen kiinteistöyhtiö

Jykia ja Kuljetusliike Ville Silvasti perustivat yhteisen kiinteistöyhtiön. Kuljetusliike Ville Silvasti allekirjoitti vuokrasopimuksen kiinteistöyhtiön kanssa. Jykia myy osuutensa yhtiöstä myöhemmin suunnitelman mukaisesti eli Jykian uuden toimintatavan mukaisesti exit on sovittu jo investointivaiheessa.

”Yhteisen kiinteistöyhtiön perustaminen on uusi elementti Jykian kumppanuushankkeissa. Teemme aidosti ja avoimesti yhteistyötä hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi. Yritys pääsee osaomistajana vaikuttamaan ja mukaan päätöksentekoon. Jykia puolestaan toteuttaa elinkeinopolitiikkaa kiihdyttämällä hankepäätöksiä osallistumalla riskinjakoon kuitenkin exit huomioiden”, jatkaa Takanen.

JAA TÄMÄ ARTIKKELI

TIlaa Jykian uutiskirje

Lähetämme uutiskirjeen muutaman kerran vuodessa.

popup-cutout.png