Referenssit

Eteläportti syksy 21

Aluekehitys on iso palapeli, jonka palat kootaan yhdessä

Eteläportti sijaitsee Jyväskylästä etelään valtatie 9:n varrella Jyväskylän ja Muuramen rajalla. Alue käsittää 40 hehtaaria, joista noin 33 ha on Jyväskylän ja 7 ha Muuramen puolella. Aluetta kehittävät yhteistyössä Business Jyväskylä, Jykia ja Muurame. Hanke oli ollut lähtökuopissa jo aiemminkin, mutta Jykian vuonna 2017 käynnistämä masterplan-suunnittelu antoi lähtölaukauksen alueen konkreettiselle kehitykselle. Jykian johtamassa masterplan-suunnittelussa oli […]

Aluekehitys on iso palapeli, jonka palat kootaan yhdessä Lue lisää »

DBS

Katso video: David Brown Santasalon tehdashankkeen ensimmäinen osa maalissa!

Lokakuun lopulla 2021 luovutettiin projektin 1. vaihe käyttöön sisältäen toimisto-osan ja koneistushallin, joiden myötä komponenttivalmistus starttaa uusissa tiloissa. Vuotta myöhemmin valmistuvat hallit 2-3, jolloin kaikki Jyväskylän toiminnot pääsevät muuttamaan saman katon alle. David Brown Santasalon 10 000 neliön suuruisesta uudesta tehtaasta tulee koko konsernin teollisuusvaihteiden päätehdas, joka palvelee asiakkaita maailmanlaajuisesti räätälöidyillä voimansiirtoratkaisuilla. Hyvä suunnittelu ja saumaton

Katso video: David Brown Santasalon tehdashankkeen ensimmäinen osa maalissa! Lue lisää »

SRV rakentaa Jyväskylän Eteläporttiin Woodspinin kuitutehtaan

SRV ja kuntien omistama kiinteistökehitysyhtiö Jykia ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen kuitutehtaan toteuttamisesta Jyväskylän Eteläporttiin. Hankkeen kokonaisarvo on noin 50 miljoonaa euroa, josta projektinjohtourakan osuus noin 16 miljoonaa euroa. Hanke kirjataan SRV:n tilauskantaan elokuulle, ja rakennustyöt käynnistyvät syksyllä 2021. Tehdastilat valmistuvat vuoden 2022 lopussa. Jykia rakennuttaa tehtaan materiaali-innovaatioyhtiö Spinnovan ja selluyhtiö Suzanon yhteisyritykselle, Woodspin Oy:lle. Jyväskylän eteläpuolella

SRV rakentaa Jyväskylän Eteläporttiin Woodspinin kuitutehtaan Lue lisää »

Kivääritehtaan toimitila

Kahdeksan vuotta Kivääritehtaalla viihtynyt Tilivilliina haluaa kasvaa

Tilivilliina on taloushallinnon palveluita pienille ja keskisuurille yrityksille tarjoava tilitoimisto, jonka toimitilat sijaitsevat Tourulan Kivääritehtaalla. ”Tilivilliina on syntynyt 1.7.2007, joten kesällä tulee 14 vuotta täyteen”, kertoo Tilivilliinan toimitusjohtaja Eija Harjula. Kahdeksan vuotta Tilivilliinan toimitilat ovat sijainneet Asekadulla Jyväskylän Tourulassa. Neljässätoista vuodessa Tilivilliina on kasvanut viisi henkeä työllistäväksi yritykseksi ja kasvusuunta on edelleen ylöspäin. ”Haluamme pysyä

Kahdeksan vuotta Kivääritehtaalla viihtynyt Tilivilliina haluaa kasvaa Lue lisää »

Yritystontti virtuaalialustan päänäkymä

Hankkeiden suunnitteluun tarkoitettu Eteläportin virtuaalialusta on julkaistu

Eteläportin virtuaalialusta on kaikille avoin, verkossa ja mobiilissa toimiva palvelu, josta voi nähdä Eteläportin vapaana olevat tontit, tonttien koot ja tonttien omistajat. Sovellus on kehitetty erityisesti hanketta suunnitteleville yrityksille tai yritysten hankekumppaneille, joilla on kiinnostusta testata erilaisia mahdollisuuksia oman rakennushankkeen toteuttamiseksi. Suunnittelutyökaluilla kävijä pääsee mallintamaan esimerkiksi erilaisia rakennuksia sijoitettavaksi tonteille. Eteläportin virtuaalialustan kehittäminen on Jyväskylän

Hankkeiden suunnitteluun tarkoitettu Eteläportin virtuaalialusta on julkaistu Lue lisää »

Ilmakuva Eteläportista

Mikä on Eteläportti?

Eteläporttiin, Jyväskylän kainaloon, rakentuu Euroopan modernein valmistavan teollisuuden digitaalinen palvelukeskittymä. Eteläportti on inspiroiva kehittämis- ja kehittymisympäristö yrityksille ja osaaville työntekijöille. Alueella on jo nyt mm. Moventas Gears Oy. Useat teolliset ja kaupalliset toimijat ovat varanneet tontin Eteläportista. Mukana ovat jo David Brown Santasalo ja Päijät-Kumi. Pitäisikö sinunkin yrityksesi olla siellä? Jykia on mukana alueen kehittämisessä

Mikä on Eteläportti? Lue lisää »

TIlaa Jykian uutiskirje

Lähetämme uutiskirjeen muutaman kerran vuodessa.

popup-cutout.png